lauantai 17. elokuuta 2013

Osaamiskuvaukset kouluille

Kesäkuun alussa pieni porukka meitä kokoontui vielä viimeistelemään osaamiskuvauksia. Paljon eivät osallistujat halunneet muuttaa työryhmien tuotoksia. Vain englannin kuvauksia yhtenäistettiin vähän enemmän. Siinä vasta oikein huomasi, kuinka ison työn olimme tehneet näiden parin vuoden aikana! Osaamiskuvauksia arviointikriteereineen on nyt yhteensä 16, sillä finskanopettajat innostuivat hankkeen rinnalla tuottamaan myös finskan kuvaukset eri aloille.

Osaamiskuvauksista ehti jo tulla kyselyitä, mistä niitä saa, sillä opetus- ja toteutussuunnitelmia tehtiin jo keväällä. Nyt ne on lähetetty kaikille osallistujille ja vastuuopettajien kautta kaikkiin ammattikorkeakouluihin. Kuvauksista tuli hienoja, ja ne on koettu kouluissa tarpeellisiksi! Niitä ei kuitenkaan pidä liikaa 'kunnioittaa', vaan opettajien on hyvä muokata niitä vastaamaan paremmin omia opintojaksojaan. Kuvaukset ovat ensisijaisesti aika ison kielten-ja viestinnän opettajien joukon näkemys siitä, millaisia valmiuksia meidän opiskelijamme tarvitsevat, kun he aikanaan siirtyvät työelämään. Nämä osaamiskuvaukset eivät tietenkään ole lopullinen totuus. Tässä hankkeessa päästiin tähän asti. Seuraavissa hankkeissa ollaan taas osaavampia.

Syksyn aikana kokoamme hankeraportin, jossa on mukana myös osallistujien ja muidenkin asiantuntijoiden artikkeleita työelämän kieli- ja viestintätaidosta. Raportti tulee pdf -linkkinä myös blogiimme.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Hanke etenee aikataulussa

Hanke etenee kohti tavoitteittaan aikataulussa.  Syyskuun hankepäivien jälkeen lähetimme osaamiskuvaukset kommenttikierrokselle ammattikorkeakouluihin kielten vastuuopettajien listan kautta. Saimme kiitettävästi palautetta ja konkreettisia muutosehdotuksia. Useissa viesteissä myös kiitettiin sitä, että tällainen hanke yleensä on olemassa, ja työtämme arvostettiin suuresti.  Näiden kommenttien pohjalta muokkasimme 4.12.2012 hankepäivänä kuvauksia vielä selkeämmiksi ja pyrimme yhtenäistämään esitystapaa. Taina Juurakko-Paavola oli koordinoimassa ruotsin ryhmien työskentelyä.

Saimme tehdyksi tekniikan, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä kulttuurin osaamiskuvaukset englantiin, ruotsiin sekä suomen kieleen ja viestintään. Osa viestinnän opettajista lähti hankkeessa työstämään myös vastaavia S2 -kielen kuvauksia. Englannin ryhmässä laadimme myös yhteiset osaamiskuvaukset englantiin ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa.  Toivomme, että seuraavaksi saisimme kielikeskusten opettajilta arvioita ja kommentteja tuotoksistamme.
 
Keväällä 2013 kokoonnumme pienemmällä osanottajajoukolla viimeistelemään osaamiskuvauksia kielikeskusten palautteen pohjalta ja valmistelemaan ne julkaisua varten. Kevään aikana kirjoitetaan myös julkaisuun tulevat artikkelit. Julkaisu on valmis marraskuun 2013 lopussa ja ilmestyy pdf:nä TAMKin julkaisusarjassa vapaasti verkosta ladattavaksi.